12.7.2013 – Boxmeer Hollanti.  Isa Hendrix genetic:n  uuden vanhempaispolven hautomon avajaiset. Täältä ovat lähtöisin myös kaikki Suomeen tuotavat emountuvikot. ”Vaatimaton”  kuuden miljoonan euron investointi uuteen hautomoon on iso sijoitus kansainvälisesti  johtavalle  jalostajalle ja emoaineksen välittäjälle.

 

Kuva modernista Hendrix-genetics hautomosta Hollannin Boxmeer:ssa. Nuolen osoittamassa tilassa järjestettiin avajaisseremonia, hienoine lavastuksineen ja pystypöytä-coctail tilaisuuksineen. Videoiden avulla on mahdollisuus päästä tutustumaan tiloihin lähempää, myös Eveliina, Veli ja Iida on mahollista nähdä pitkässä videossa noin 20 min. kohdalla.

Video uusista tiloista: Lyhyt versio

Pitkä versio avajaisseremoniasta

Pitkä versio kasvattamokierroksesta

Koko Iwon  ja Marekin seurue jatkoilla hautomoavajaisten jälkeen. 12.7.2013 Nijmeken Hollanti.

Kuvassa MS Schippersin varasto Belgian puolella, josta tuotteet lähtevät kaikkialle maailmassa. Toisessa kuvassa Eveliina on päässyt ihailemaan Ms Schipperssin toimistolla sijatsevaa esittelyaluetta. Alueelta löytyi myös vau:n arvoinen karju!

MS Schippers kansainvälinen, luotettava yhteistyökumppani perheyhtiö ”Passion for farming” – Slogan kuten omassa perheyrityksessämme sukupolvien ketjuna ”Passion for chickens”-slogan.  Excursiomatkan alkajaisiksi vierailimme Petersime hautomokonevalmistajalla Belgiassa. Kuvassa oikealla Hugo Deryck kaikkien maiden myyntijohtaja. Uudet hautomokoneet tulevat Petersimen tehtailta. Lähes sata vuotta vanha perheyritys on maalmanlaajuisesti haudontakoneita myyvä yritys, jonka vahvuutena on oma valmistus, suunnittelu, haudontalaboratorio-olosuhteen = sikiöteknologia ja erittäin hyvä varaosien saanti.

 

Saunaretki Suomessa!

”Ouh jeah:” finnish style to make bussines in sauna, more steam more staem AND PUSH PRICES DOWN !!!!!!!” what a brilliant nature in Finland”, sayd by Luc willekens (Rickin kanssa elokuun alussa ”Kekkosen tapaan” saunabusinesta istuen.)